Viimekertaisessa artikkelissamme puhuimme aurinkoenergian kannattavuudesta.

Teknologinen kehitys ja ekologiset syyt ovat tehneet aurinkosähköstä erittäin suositun ja pidetyn energiamuodon, eikä vähiten siksi että sen hyötysuhde on uusissa järjestelmissä vuosi vuodelta parempi.

Yhä suurempi osuus säteilystä saadaan muutettua sähköksi ja yhä suurempi osuus sähköstä pystytään hyödyntämään omassa käytössä. Tietyt perusperiaatteet ovat kuitenkin säilyneet ennallaan.

Aurinkopaneelien hyötysuhteeseen vaikuttavat ensisijaisesti nämä neljä asiaa:

  • Välittömät käyttökohteet
  • Aurinkopaneelien suuntaus ja varjostus
  • Aurinkopaneelin ikä
  • Sääolosuhteet

1. Välittömät käyttökohteet

Aurinkoenergia on tuottavinta silloin kun kaikki aurinkosäteilystä saatava sähkö pystytään hyödyntämään heti omassa käytössä. Optimaalisen hyödyn valossa, aurinkoenergialle tulisi siis mieluiten olla mahdollisimman paljon välittömiä käyttökohteita.

Tehdasympäristössä sähköä tarvitaan yleensä eniten päivällä ja se menee koneiden pyörittämiseen, mutta kotitalouksissa energialla lämmitetään tyypillisemmin ruokaa, saunaa ja kotia, jolloin energiankulutus painottuu iltaan.

Erilaiset varaavat järjestelmät sopivat myös hyvin yhteen aurinkoenergian kanssa ja aurinkoenergian avulla voidaan hyvin lämmittää esim. lämminvesivaraajaa tai uima-allasta. 

2. Aurinkopaneelien suuntaus

Aurinkopaneelien suuntaus määrittelee sen mihin aikaan sähköä on kaikkein eniten käytettävissä.

Esimerkiksi tehtaissa suurin sähköntarve saattaa olla keskellä päivää, jolloin paneelit kannattaa suunnata etelään. Sen sijaan pienessä kotitaloudessa, jossa ollaan kotona eniten iltaisin, voi olla järkevintä suunnata paneelit länteen/lounaaseen, jolloin saadaan talteen ilta-auringon viimeisetkin säteet.   

Harjakatto on yleensä hyvä, sillä ne ovat tyypillisesti melko lähellä optimaalista 40-45 asteen kulmaa, mikä myös osaltaan parantaa hyötysuhdetta.40-45 astetta etelään antaa 100% tehontuoton mutta esim. 15 asteen kattokulma lounaaseen antaa 90% tehontuoton.

Koska aurinkopaneelit kytketään sarjoihin, niin varjostumat yhdellekin paneelille heikentävät samassa suhteessa koko järjestelmän tehoa.

3. Aurinkopaneelin käyttöikä

Aurinkopaneelien käyttöikä vaikuttaa hieman niiden hyötysuhteeseen. Tehon tuotto on 12 vuoden päästä 90% ja 25 vuoden jälkeen tyypillisesti 80% alkuperäisestä maksimista, jonka jälkeen se pysyy pitkään samana. Tehontuottotakuu aurinkopaneeleille on voimassa yleensä 30 vuotta. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei virtaa tulisi tuon jälkeen, mutta siihen asti toiminta on taattu.

4. Sääolosuhteet

Sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi aurinkopaneelien hyötysuhteeseen, mutta ei niin paljoa kuin ihmiset usein luulevat. Pilviselläkin säällä aurinkopaneelit tuottavat sähköä, eikä tuottoaste ole riippuvainen valon, vaan säteilyn määrästä. Lisäksi erilaiset heijastumat lisäävät tuottoastetta, mikä tarkoittaa että esimerkiksi talvella lumihanki lisää hyötysuhdetta ja rantahuvilan aurinkopaneeli saa lisäpontta veden pintaheijastuksista. Kylmässä ilmastossa aurinkopaneelin kiteet toimivat parhaiten, mikä osaltaan myös lisää hyötysuhdetta. Pilviselläkin ilmalla paneeleista saa n.20% tuoton senhetkiseen maksimituottoon nähden.

Kestävää ja kehittyvää teknologiaa

Aurinkoenergia on päivä päivältä edullisempi ja hyötysuhteeltaan parempi investointi, niin yrityksille kuin kotitalouksillekin. Siihen investoiminen on vihreä teko, joka samalla nostaa esim. asuinkiinteistön arvoa ja lisää omavaraisuutta ja vähentää taloudellista tuskaa sähkönkulutuksen osalta.

Kun seuraavan kerran mietit omaa energiapolitiikkaasi, kysäise lisätietoja aurinkoenergiasta »